tiistai 6. tammikuuta 2015

Fields of Malachite -huivi


Fields of Malachite-huivi3

JyJu-15 neule #4 valmistui muutama päivä sitten ja nyt se on myös pingotettu ja kuvattu. Olen tällä hetkellä ilmeisesti tykästynyt siniseen, koska puikoilla on ollut vain sinisiä lankoja.

Fields of Malachite-huivi2

Neuloin nelosen puikoilla Louhittaren Luolan Väinämöistä väri sininen savu. Lankaa kului 71 g eli 284 m. Ohje on Ravelrystä Anna Dalvin malli, joka oli selkeästi kirjoitettu.

Vine bolero


Eilen aloitin työt loman jälkeen ja olipa kiireinen päivä. Tänään olen tehnyt yhdistyshommia, kuten usein näin vuoden vaihteessa. Neulomiselle on jäänyt vain vähän aikaa. Työn alla on Vine bolero ja olen kovin epävarma, tuleeko tästä mitään, vai meneekö purkuun. Elämäni ensimmäistä kertaa teen jotain ylhäältä alas. Silmukkatiheyteni ei täsmännyt ja sisäinen matemaatikkoni oli hukassa. Aloitin vähän pienemmällä koolla ja lisäsin jokaisella oikean puolen kerroksessa. Harmi, että minulla on tätä lankaa vain kaksi vyyhtiä, tästä tulisi aivan ihana villatakki. Langat ostin pari vuotta sitten kädentaitomessuilta, joten turha haaveilla enää samaa löytävänsä.

5 kommenttia:

Tiinatei kirjoitti...

Kaunis huivimalli ja lanka on just miun lempisinistä! Kiitos pallovastauksesta =D

Tilkkureppu kirjoitti...

Kaunis ja ihanan värinen!

TeSa kirjoitti...

Tyylikäs huivi ja kaunis sävyltään.

Päivikki kirjoitti...

Niin kaunis huivi! Miekin tykkään Anna Dalvin huiveista ja selkeistä ohjeista.

famu kirjoitti...

Kiitos kommentistasi ja yleensäkin käynnistäsi sivuillani.Toivon,että käteni kuntoutuisi pian neulomiskelpoiseksi.Kaipaan puikkoja ja lankoja. - Kyllä on kaunis tuo sininen huivi ja paljon muutakin kaunista löysin,kun selasin sivujasi taaksepäin.