sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Tanssin aika


Tanssin aika

Valtakunnallisella tilkkuyhdistyksellä oli viime vuonna tilkkutyökilpailu, jonka aiheena oli Tilkkutanssit. Minulla oli idea valmiina, mutta aikaa ei toteutukseen tuntunut löytyvän, vaikka työ ei niin monimutkainen olekaan. Olin ostanut kangaspakkauksen, jossa oli 40 kappaletta 2,5 tuuman levyistä batiikkisuikaletta. Yhdistin niistä työn pohjan.
Tanssivan parin piirrätin tyttärelläni, joka ei ollut kovin ihastunut toimeksiannostani, mutta piirros on hurmaava. Musta siluetti on ensin kiinnitetty pohjakankaaseen liimaharsolla ja tikattu kiinni ympäriinsä.
Koko työn tikkaaminen on tehty aika yksinkertaisesti. Yhden illan huristelin hurmiossa suoraa ommelta tanssiparin hahmoa myötäillen. Ihan kiva tästä tuli. Työ on kooltaan noin 53 x 53 cm.
Työn voi nähdä livenä Ylöjärven Leija-kirjastossa 6.-12.10.2014 muiden kiltalaistemme töiden ohessa.

Sukkasatoilun aloitus

sukat13

Satoilua on eletty jo kolme viikkoa ja nyt vasta ensimmäinen parini valmistui, Hovineidon hienommat. Tein Nallen aloevera-langasta. Olipa mukavan tuntuista neuloa. Puikot 3,25, kun kolmoset olivat jossain. Lankaa kului 78 g. Väri on oikeasti syksyn vihreä, mutta päivänvalo vähän vaalensi väriä.

sukat14

Nämä menevät hyväntekeväisyyteen, asunnottomien keräykseen, mutta varmasti teen jossain vaiheessa itsellenikin, olivat niin kauniit ja kivat tehdä, kun koko ajan tapahtui jotain.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kesäsukkia

sukkakengät

Etsiskelin pitkään sukkakenkiä - siis sukkia, joissa näkyvät käsinneulotut sukat. Ostin jo yhdet, jotka olivat riittävän leveät, mutta osoittautuivat käytössä liian lyhyiksi. Onneksi ne kävivät äidille, niin ei mennyt ostos hukkaan. Nämä on Riekerit ja tykkään niistä kovasti.

sukat8

Sukista ei ole kovin paljon sanottavaa. Langat ostin kesälomalla Susun putiikista. Fortissima Mexico cotton stretch. Mukavia ovat käytössä.

sukat9

Varpaista varteen olen tikutellut 2,25 mm:n puikolla. Ohjetta olen katsellut vähän Dead simple lacy sockseista ja tennarisukista. Lankaa kului noin 60 - 70 g /pari. Pienellä varrella, että ovat mukavat myös vaelluskengissä.

sukat10

Nämä ovat syntyneet automatkoilla ja mökillä iltasella.

sukat11

Ylitin itseni viimeisen parin kanssa ja aloitin kaksi sukkaa kerrallaan kerän eripäistä eli sain erilaiset raidat. Onneksi värit ovat tosi harmoniset, joten ei haittaa ihan hirveästi.

Eipä näistä sen enempää. Nyt pääsee sukkasatoiluun, tai oikeastaan kaksi sukkaa on jo aloitettu.