keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Kesähattu ja sukat

hattu ja sukat

Ostin Susulta suojakerroinlankaa (Sun City Protec) Anjalinin lankakaupasta. Virkkaan tosi vähän ja kysyin myös ohjetta. Sainkin lierihatun ohjeen. Minulla on aika tiukka virkkauskäsiala ja 3,5 mm:n koukku oli hukassa, joten 3,25:lla oli pärjättävä. Ohjeessa oli kauniita pitsikaaria ja kunnon lieri. Halusin kuitenkin jotain vähän yksinkertaisempaa. Ohjeen aloituspyörylä oli hyvä, mutta isoon päähäni tarvittiin vielä kaksi lisäyskerrosta. Jotta virkkaaminen olisi mielekkäämpää, otin mallikirjasta kerroksen, jossa on ristiin virkattuja pylväitä. Helppoa, mutta tuli vähän tvistiä kiinteäsilmukkakerroksiin. Lieriä varten lisäsin silmukan joka neljännestä silmukasta ja vielä pylväskerroksen jälkeen joka 10. silmukasta. Reunaan rapuvirkkauskerros ryhdittäjäksi. Olen lopputulokseen tyytyväinen. Lankaa jäi toinen kerä, joten samoilla sävelillä virkkasin kesähatun myös kummitytölle.

sukat7

Myös sukkalanka pääsi hetimiten puikoille. Otin vinkkiä Hepsiltä ja Wendyltä eli pitsikuvio on Dead easy -sukista, gusset heel -kantapäällä (ranskalainen?). Varren pituus on noin 5 cm resorin kanssa. Aloitin sukat samasta väriraidasta ja harmitus oli suuri, kun toisen sukan varresta puuttui vihreä raita (värjäysvirhe?). Lanka siis Fortissima Mexico cotton stretch, puikot 2,25 mm ja langankulutus 56 g. Näistäkin tykkään.

Nyt pitää siirtyä pensselin varteen, että saa ylimääräiset roinat terassilta pois. Illalla on taas luvassa sadetta ja salamaa.

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Kesälomamatkailua ja shoppailua

ostoksia

Tänä vuonna kesälomamatkailu on ollut kotimaan matkailua. Reitin varrelle on sopivasti :) osunut tärkeitä pysähtymiskohteita. Serkku kutsui meidät käymään vapaa-ajankodillaan Hangossa. Kaupunki näytti meille parhaat puolensa, uimme meressä, ihailimme auringonlaskua ja kävelimme pitkin rantakallioita. Äärimmäisen ihana pikkukaupunki, jossa voisi viettää enemmänkin aikaa.
Matkalla Hankoon ensimmäinen pysähdyspaikka oli Forssan Kankainen. Suunnitelmissani on päiväpeitto väriskaalana sininen - terrakota - lila, jeps älkää pyörtykö. Lopputulos ei ole ihan lähiaikoina täällä esittelyssä, mutta olen aika tohkeissani - hyviä ideoita on löytynyt lehdistä.

ostoksia2

Olen jo pitkää halunnut tavata sielunsiskoni Susun. Meillä on yhteistä ainakin mökkihöperyys, rakkaus lankoihin ja vesi. Poikkesimme siis Salossa Anjalinissa. Tarvelistalla oli Sun City Protector -lankaa ja puuvilla-villa sukkalankaa. Edellisestä oli tarkoitus tehdä aurinkohattu ja mukaan sain myös ohjeen virkattuun päähineeseen. Sukkalangat oli juuri tuntia ennen alennettu - mikä uskomaton moukan tuuri.

ostoksia3

Paluumatkalla poikkesimme Humppilassa Tilkkutexissä. Teemana oli edelleen päiväpeittokankaat - hyvä kokoelma lähti mukaan sieltäkin.

ostoksia4

Lapualla on Lapuan Kankureiden poistomyynti kerran vuodessa 2 päivää heinäkuussa. Suvulta olen asiasta kuullut, mutta aiemmin en ole käynyt.  Tänä vuonna suunnittelin reissun Pohjanmaalle kyseisten päivien aikaan. Naisia oli kuin meren mutaa ja samoin tavaraa. Ensikertalainen oli kuin Liisa Ihmemaassa. Ostoksiini olen oikein tyytyväinen. Vasemmassa reunassa on kotoa muuttavan kuopuksen opiskelijaboksiin tarpeellista tavaraa, keskellä itselle ja tyttärille liinaa ja kaitaliinaa ja oikealla joitain pyyhkeitä omaan tai muiden tarpeisiin. Siippa sanoi, että taitaa tulla vuosittainen reissu. Ehkä vielä joskus sinne suuntaankin. Kassajono kiemurteli kutomakoneiden välissä ja matkan varrella oli juomapisteitä - vettä ja kahvia, ilmaisia arpoja ja mukavaa tunnelmaa. Tunnin jonotus meni hujauksessa. Myyntitapahtuma oli hyvin järjestetty, vaikka jonottaa sai monessa paikassa. Oma keräilykassi kannattaa varata mukaan.

ostoksia5

Saman reissun paluumatkalla kävimme Keskisen kyläkaupassa Tuurissa. Jonkun kädessä näin Sun City Protector -lankaa ja koska aiemmat ostokseni oli jo virkattu hatuiksi, en voinut vastustaa alelankojen hankintaa. Kuvassa värit ovat kummalliset - alavasemmalla on sinivihreä lanka ja oikeapuoleiset ovat puhtaan liloja.

 ostoksia6

Killinkoskella poikkesimme tilkkunäyttelyn lisäksi Inkan tehtaanmyymälässä. Siellä oli jos minkälaista nauhaa - joustavaa ja joustamatonta, ihan meni pää pyörälle. Kuvassa on kolmen sekalaisen pussin sisältö käärittynä - hinta yhteensä 9 €. En laskenut metrejä, mutta edullisesti sain ja näistä riittää jaettavaksi tyttärillekin.

Ei kotimaan matkailukaan ole ilmaista, mutta onpa talven varalle taas tarviketta.

Päiväretki TilkkuVirroille

tilkkuvirrat

Kävimme eilen kuten niin monena vuonna aiemminkin ystäväni kanssa Virroilla tilkkutyönäyttelyissä. Perinnekylän makasiinin alakerrassa on kolmen taitavan tilkkuilijan näyttely. Eijan töitä en ole kovin paljon aiemmin nähnyt, mutta taidokkaita olivat hänenkin työnsä. Kaija on kehittänyt ihan oman tyylinsä huovasta ja huovutetuista tekstiileistä. Niitä olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan. Maijan töissä oli käytetty kierrätystekstiilejä. Maijan töiden kohdalla huokailen sitä luovuuden määrää, joka yhdestä ihmisestä voi kummuta.

tilkkuvirrat2

Makasiinin toisessa kerroksessa oli viime kesän kurssilaisten töitä ja  muutama niistä jäi erityisesti mieleeni.

tilkkuvirrat3

Makasiinin toisessa kerroksessa oli Tuija Vähävuoren kurssilaisten töitä, oivaltavaa tilkkuilua, kuten esimerkiksi ohuelle kankaalle tikattu puun siluetti, jossa oli nähtävissä myös kasvojen sivukuvia.

Marttilassa on Liisa Toukomaan myyntinäyttely. Liisa on pitkän linjan tilkkuilija ja hänen värien kayttönsä on huikaisevaa.

Virtain kirjastossa on näytillä Tilkkutanssit-kilpailun voittajatyöt.

tilkkuvirrat4

Killinkoskella oli myös tilkkutyönäyttely. Killinkoski on 20 km Virroilta Ähtäriin päin ja muutaman hetken mietin, jaksetaanko vielä ajaa kotoa poispäin. Kyllä kannatti poiketa. Töissä oli hauskoja yksityiskohtia pitsejä, nappeja jne. Näyttely oli kaunis kokonaisuus. Samassa pihapiirissä on myös Inkan nauhatehtaan tehtaanmyymälä, pari museota ja iso kirpputori, kahvilaa unohtamatta.

Suosittelen suuntaamaan auton nokan Virroille, nähtävää riitti ja sormet syhyävät tilkkujen pariin. Näyttelyt ovat avoinna vielä perjantai-iltaan asti, Brittan näyttely vain torstai-iltaan.
Tämä saattoi olla viimeinen TilkkuVirrat kesä - jatkossa täytynee keksiä jokin muu kesäretkisuunta.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Ukonilmaa odotellessa


patalaput

Tein aamupäivällä nämä neljä patalappua. Ne saavat uuden kodin loppuviikosta. 
Ukkoskuuroja on lupailtu, saa nähdä. Välillä aurinko paistaa täydeltä terältä ja välillä sataa ropsauttaa. Pääilmapuntarini alkaa ennustaa huonompaa ilmaa.
Päässä pyörii miljoona ideaa ja keskeneräiset työt huutelevat laatikoista. Mihinkähän sitä tämän jälkeen ryhtyisi?

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Organisaattorille kuoret


organisaattorin kuoret

Loman kunniaksi sain ommeltua taannoin ostamalleni organisaattorille kuoret.

organisaattorin kuoret2

Kangas on napakkaa puuvillaistaverhoilukangasta ja tukena kiinnisilitettävä liimakangas. Ompelu loppumetreillä oli aika työlästä. Kerran katkesi koneen neulakin.


organisaattorin kuoret3

Sama sivulta. Kriittiset mitat 29 cm x 20 cm x 13,5 cm.

organisaattorin kuoret4

Vuori on tukevaa puuvillakangasta, johon on vielä silitetty tukikangas. Sivulla on tasku ja vetoketjutasku.

organisaattorin kuoret5

Toisella puolella on yksinkertainen tasku.

organisaattorin kuoret6

Ja näin heiluu kassi ja kassi heiluu näin. Näkyvyyskin on turvattu, kun olkahihnojen kiinnittimissä on heijastinnauhaa. Vilkutus ja kiitos Maritalle Oulun suuntaan vinkistä.

Leijat

leijat

Tänä vuonna olen blogannut tosi vähän tilkkujuttuja, vaikka niitäkin on tehty. Monet ovat olleet syystä tai toisesta vähän hys hys -juttuja. Vihdoin saan tämän yhden blogattua ja siitäkin näytti olevan vain tämä yksi kuva. Työ juontaa juurensa syksyyn 2013, kun killanvetäjä toi Siilinjärven tuliaisina kiltaan taittelublokit. Aloitimme tekemään niitä killassa neljä erilaista. Näin ne heti tilkkupinnalla leijuvina objekteina.
Keräilin kankaita aina, kun sopivannäköisiä sattui kohdalle (eihän varastossa sinisiä ollutkaan entuudestaan :)) Lopputotetus meni viime metreille eli kesäkuun alkuun - hyvin suunniteltu on puoleksi tehty. Pinta syntyi parissa päivässä ja viimeistelyyn meni vielä muutama ilta. Leijan nauha ei näy kovin selvästi täytynee vahvistaa sitä vielä. Nauhaa pistellessä tuli mieleen, miten pitäisi vielä tikata, mutta ei ehtinyt enää, kun dead line painoi päälle. 
Leijat on nyt Oulussa Tilkkuyhdistys Finn Quiltin valtakunnallisessa näyttelyssä 27.7.2014 asti. Kulttuurikeskus Valveella ja kaupunginkirjastossa on esillä yli 100 tilkkutyötä, jos liikutte siellä päin, käykää ihmeessä katsomassa.

EDIT:
Tarkemmin kaivaen löytyi pari lähikuvaa leijoista.

leijat2


leijat3