sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Sukat ja pussukoita


sukat16

Vähän on ankeuttava kuva tirpan villasukista. Koko noin 27, tehty toiveen mukaisesti 25 cm:n varsilla. Pohkeen puolelle lisätty muutamia silmukoita tilaa antamaan. Lankaa kului 52 g. Juju näissä sukissa on Fish Lips Kiss Heel. Kantapää lyhennetyillä silmukoilla, mielenkiintoinen. Seuraaviin omiin sukkiin teen samanlaisen, että tiedän, onko näissä se jokin.

pussukat4

Tämä muori on ahkeroinut auttaakseen pukkia. Miten näihinkin saa aikaa tuhraantumaan...

pussukka

Tämä kangas sopi mielestäni kuin nenä päähän pikku balleriinalle. Pussukan koko on noin 25 cm x 27 cm, pohjan syvyys 9 cm. Sisään vielä joitan pientä ja lahja on siinä.

pussukka2

Kissoja tikkasin jo ehkä viime vuoden puolella, mutta pussukka on jäänyt kiireessä vaiheeseen. Nyt sain kiinnitettyä vetoketjun ja vuorin. Tällä kokoa on 28 cm x 22 cm ja pohjan syvyys noin 4 cm.

pussukka3

Tämä on suosikkini. Patty Doon ohjeella tehty pussukka. Kuva ei tee oikeutta lopputulokselle. Tämä on niin söpö, että voisin pitää itsekin, mutta kummitytölle on paketoitu. Koko 18 cm x 15 cm, pohjan syvyys 4 cm. Kuvassa vähän ylitäytetty, että laskokset näkyisivät.

Kuvat ovat tänään luokattoman huonoja, olikohan syynä vuoden lyhyin päivä :). Vielä pari työpäivää ja sitten ansaittua vapaata, miten se onkaan tänä vuonna niin tervetullut.

Tällä postauksella toivottelen hyvää joulua ja vuodenvaihdetta, jos täällä joku ehtii kiireiltään vielä piipahtaa.

3 kommenttia:

TeSa kirjoitti...

Kaunista joulun aikaa myös teille.
Onpa ihanaiset pussukat. Sinä näppärä!

Hepsi kirjoitti...

Ihania pussukoita!
Joulun iloa ja rauhaa!

Tiinatei kirjoitti...

Olen ihaillen katsellut blogeissa erikoisia kantapäitä, mutten ole itse rohjennut kokeilla, se vanha malli kun tulee ihan itsestään. Liekö laiskuutta, etten ole viitsinut opetella. Mutta kokemuksiasi odotellen... Ihanat pussukat!