maanantai 13. lokakuuta 2014

Ompelus ja kudelmia

tunika

Pitkästä aikaa ompelin vaatetta. Lähes kaksi vuotta sitten ostin Tallinnasta neulosta tunikaa varten, kesällä puolestaan Annikki Karvisen myymälästä Sastamalasta ostin kesäretkellä kokeilupainopaloja. 2/2014 Modassa oli kiva pellavatunikan ohje. No vähän kikkailuksi meni, kun kangas oli ostettu lyhyempään tunikaan, mutta kun oikein sovitteli, niin sain jopa kappaleet leikattua lankasuoraan. Muuten olen tyytyväinen, mutta vetoketju ei tullut niskasta täydellinen ja nuoleehan se pitkin nahkaa ... Saumuri ei meinannut suostua yhteistyöhön ja kun mustia lankoja pujottaa kolmannen kerran uudelleen, oli aika lähellä, ettei kone lentänyt kaaressa parvekkeelta. Onneksi sain hillittyä itseni, kun taisi alkaa ompelukin taas innostamaan.

oi ihana toukokuu

Nämä sukat otin mukaan lomaneulomiseksi, mutta kovin vähän etenivät. Meinasi olla vähän luetun ymmärtäminen aluksi huonoa, mutta kun alkuun pääsi, niin valmistuivat nopeasti. Ohje on TiiQ:n taattua laatua ja lanka ihanaista Cascade Heritagea, 2,5 mm:n puikoilla kulutus 74 g.


Quintessence II

Nämä sukat on myös TiiQ:n ohjeella tehdyt QuintessenseII:t. Lankana seiskaveikka, kulutus 133 g. Mielummin kudon ohuista langoista kuin väännän paksuilla puikoilla. Tulipahan yksi kerä tehtyä varastosta ja sukat menevät hyväntekeväisyyteen. Virhekin tuli, joka piti toistaa toisessakin sukassa - taas vähän sisälukutaito petti.

Mitäs sit seuraavaksi.

3 kommenttia:

Hepsi kirjoitti...

Tyylikäs tunika ja kauniit sukkaparit!
Totta on, että jos saumuri ei meinaa toimia, niin langoituksessa menee helposti hermo. ;)

Auli kirjoitti...

Hieno tuo tunika ja optinen kuvio sen keskellä. Taitavaa työtä.

Tiinatei kirjoitti...

Ihana tunika! Lopputulos palkitsee tekemisen tuskailun.