lauantai 2. maaliskuuta 2013

Kahden kodin dilemma

Tapamme mukaan lähdimme perjantaina töiden jälkeen vapaa-ajan kodille. Olin jo aamulla ennen töihin lähtöä miettinyt, mitä projekteja aion tehdä viikonloppuna.
Perjantaina pakkasimme tavarat vauhdilla ja lähdimme kaupan kautta matkaan. Perillä totesin, että iso Pirkkakassini ei ollut mukana. Se oli jäänyt kaupungin harrastushuoneeni lattialle, kun jokin asia oli keskeyttänyt ajatukseni. Lääkkenikin jäivät kaupunkiin.
Lauantaiaamuna mietin, mihin ryhdyn. Harmitti, koska parin viikon kuluttua on Finn Quiltin vuosikokous ja tilkkupäivät ja olisi ollut jonkin verran tekemistä. Viime viikonloppuna aloittamaani nuppupeittoa olisi pitänyt jatkaa, oman syntymävuodenajan blokki olisi pitänyt aloittaa (lehti jäi kaupunkiin, eikä koosta ole hajuakaan), yksi hys hys juttukin olisi pitänyt aloittaa ja yhtä neuletta jatkaa. Tilkkutyökalupussukakin jäi matkasta.

mug rugs

Toisessa laukussani oli onneksi vähän kankaita, joten nämä mug rugsit sain alulle. Ne jäivät tähän vaiheeseen, kun tikkauslankoja ei ole mukana. Vähän useampaankin olisi materiaalini riittäneet, mutta alkoi tympiä, joten jatkoa seuraa ehkä joskus myöhemmin.

virkkaus

En ole kovin innokas virkkaamaan. Niskani jäykistyy ja käsiin ja käsivarsiin sattuu. Nyt oli kuitenkin pakko ottaa koukku käteen, koska boleroon, joka on työn alla, tarvitaan virkattuja ruutuja reunaan. Palasia on valmiina 16 eli noin puolet tarpeesta. Virkkauskäsialani on "rentoutunut" aiemmasta ja palasten kooksi sain ohjeessa mainitun. Reunaan pitäisi laittaa nirkkoreuna, joka ei jostain syystä miellytä minua, joten odotettavissa on hitaampaa rapuvirkkausta. Bolero-osa oli Pirkkakassissa, joten reunusta en pääse mallaamaan paikoilleen.

Aikaansaannokset eivät välttämättä olisi olleet paljon suuremmat, vaikka kaupunkiin jäänyt kassi olisi tullut mukaan, mutta harmittaa se silti. Suunnitelmat ovat viikonlopun varalle yleensä vähintään kolminkertaiset siihen nähden, mihin aika riittää. Harmittaa, kun arkisin ei illalla jaksa työpäivän jälkeen paljoa tehdä, vaikka aikaa periaatteessa olisi. Neuleisiin on helpompi tarttua kuin ompeluksiin. Huomenna joudutaan pakkaamaan tavarat tavanomaista aiemmin, kun on ehdittävä Johannes passion harjoituksiin Sääksmäelle iltapäiväksi.

Samalla voisin mainostaa, että esiinnymme (Solenne-kuoro) kahden muun kuoron ja orkesterin kanssa pääsiäisviikolla maanantaina Sääksmäen ja keskiviikkona Pirkkalan kirkossa. Koreografi on suunnitellut esitykseen myös visuaalisuutta, joten uskoisin, että luvassa on monipuolinen nautinto kuulijoille. Lämpimästi tervetuloa, jos asut lähialueella.

3 kommenttia:

Irma kirjoitti...

Harmillinen unohdus:(

Susu kirjoitti...

Tuttu tunne! Suunnitelmia viikolopuks on vaikka kuinka ja aina puuttuu jotakin. Milloin lanka, milloin oikeat puikot ja milloin ohje on unohtunut toiseen kotiin (tai mulla näin talvisin töihin). Paljonhan silti olet saanut aikaiseks!

Tilkkureppu kirjoitti...

Sait kuitenkin paljon tehtyä, mutta se kyllä harmittaa tosi paljon, ainakin silloin kun ihan varmasti pitää tehdä valmista ja aika painaa päälle.