maanantai 11. helmikuuta 2013

Keittiöelämää

pannunlaput2

Tämän ja ensiviikon on Ylöjärven kirjasto Leijassa avoinna kiltamme näyttely Keittiöelämää. Pannunlappukollaasi on yhteistyö. Edellisestä näyttelystä ei ole vuottakaan, joten vähän kiirettä piti näyttelyn kokoamisen kanssa. Taas - siis kolmannen kerran - kun saimme näyttelyn pystytettyä, ei olisi malttanut lähteä pois, kun oli niin mukava tunnelma.

yleisnäkymä

Tässä vielä kuvakulma takaseinältä.

Oma panokseni näyttelyyn on aiemmin postaamani Postipäivä ja alla oleva Viinin ylistys. Nähtyäni kauan sitten kuvan eräässä lehdessä (laitan nimen tänne, jos lehti suostuu näkösälle), aloin kerätä viiniin liittyviä kankaita. Työ näyttää simppeliltä, eikä se olekaan kovin monimutkainen. Työläin vaihe oli tikkaus ja tikkauskuvioiden sovittaminen kulmiin sopivaksi. Tikkaukset eivät näy, koska värit on aika lähellä kankaiden sävyjä. Oikeastaan tikkaaminen on hauskaa, mutta aikaavievää. Työ on kooltaa 80 x 88 cm. Kuorossa olemme laulaneet ranskalaista juomalaulua ja sen ensisäkeet sopivat hyvin viinipullon seuraksi. Näyttelyn jälkeen saatan vielä tikata keskustaa ennenkuin se pääsee seinälle.


viinin ylistys

Suunnitteilla ja vaiheessa oli viiniaiheisia tabletteja ja mug rageja, mutta aika loppui taas kesken. Työn alla on myös aika isotöinen kellotauluja sisältävä tilkkutyö. Sitäkin on ollut hauska tikata ja ainoastaan yksi nurkka on enää tikkaamatta. Vähän muutakin viimeistelyä taitaa vielä olla. Harmittavan vähän jäi kesken, mutta sen voi sitten ripustaa seuraavaan näyttelyymme syksyllä 2014, joka onkin kiltamme 10-vuotisen taipaleen juhlavuosi. Täytyy kai sovittaa teema työhön sopivaksi :)
Kuvat eivät täysin onnistuneet, taisin painaa vahingossa jotain väärää nappia ja tuloksena oli epätarkkoja kuvia, sen vuoksi en tännekään kehdannut useampaa laittaa.

5 kommenttia:

Eija kirjoitti...

Kivoja töitä teillä on näytteillä. Pannulaput ovat ihanan värikkäitä. Kivat kuvat olet ottanut.

Tilkkureppu kirjoitti...

Hauskasti pannulaput näytillä ja niin kauniin värisiä. Kiva olisi käydä katsomassa, mutta olen liian kaukana. Keittiö aiheena on hauska ja viiniaiheinen työsi kaunis!

*VEKKI* kirjoitti...

Ihana viinin ylistys. Oikein kaunis ja huolella tehty. Näyttelyssä oli muitakin kivoja töitä.

Tiinatei kirjoitti...

Kauniisti esille laitettuja pirteitä lappusia. Viinityö hurmaava, tuo laulun pätkö sopii hyvin mukaan. Harmi, kun näyttelyynne on täältä niin pitkä matka!

Tilkkureppu kirjoitti...

Hyvää Ystävänpäiväniltaa!