lauantai 3. marraskuuta 2012

Irti arjesta hetkeksi


Tyttäremme suunnittelemat ja tekemät kengät ovat museossa Wienissä vuoden. Sen takia Wien oli lyhyen lomasemme kohde. Ennen Wieniin pääsyämme huomaisimme, että museo on auki erittäin rajoitetusti. Lisäksi menomatkalla meille selvisi, että perjantai on kansallinen juhlapäivä ja kaupat kiinni. Päätimme kuitenkin, että lomasta tulee hyvä, vaikka se alkoi synkissä merkeissä.
Samalle viikonlopulle sattui Idee Welt – messut. Se oli pienoismallirakentajien paratiisi –rautateitä, autoja, lentokoneita. Ajonäytöksiä, erilaisia pienoistyöpajoja ym. oli pilvin pimein. Samoin erilaisia työstökoneita… Puoli hallia oli myös lankoja, kankaita, skräppäystä. Pieniä hankintoja tuli tehtyä. Kauniisti kasattua kangasnippua ei millään voinut jättää ostamatta.

kankaat ja härpäkkeet

Oiva matkustustapa isossa kaupungissa on metro, sillä pääsee nopeasti paikasta toiseen. Viikonlopun aikana olimme kohtuullisen paljon maan alla, mutta enemmän ehkä kuitenkin maan päällä. Lauantaina suuntasimme Conradille – siipan toiveiden täyttymys. Onneksi samalla suunnalla oli myös erilaisia outlet-myymälöitä. Itselleni en ostanut kuin muutaman tilkkulehden.

lehdet

Lauantai-iltana olimme Schönbrunnin linnan Orangeriassa miniuudenvuodenkonsertissa. Nautimme soprano- ja tenorisooloista ja duetoista sekä ballerinan ja balettitanssijan esityksistä. Yleisö sai taputtaa kapellimestarin ohjeiden mukaan muutamaan otteeseen, mutta hän ei ”vaikuttanut tyytyväiseltä” – orkesteri seurasi viittilöintiä paremmin.

varjo

Sunnuntaina kävimme Belvederen linnassa taidenäyttelyissä katsomassa mm. Klimitiä, yksi Monet ja paljon vanhaa taidetta mm. barokin ajalta.

kortit

Ostin muutaman kortin mahdollisten tilkkutöiden innoittajiksi.
Palasimme Schönbunnin linnaan ja kävimme linnakierroksella katselemassa upeita huoneita huonekaluineen. Samanlaisia rokokoohuonekaluja minulla on ollut lapsena nukkekodissani.
Jalat olivat kovalla koetuksella, kun kahtena ensimmäisenä päivänä tuli 15 000 askelta mittariin ja viimeisenäkin vajaa 13 000.
Kotimatkan kruunasi täysi kone, koska meidät upgreidattiin bisnesluokkaan. Olihan vähän upea lopetus matkalle, kun heti alkajaisiksi tarjottiin kuumat pyyhkeet, sitten kolmen ruokalajin ateria ruokajuomineen oikeista posliiniastioista ja iittalan ultimathule –laseista. Ei enää harmittanut yhtään, että lentokentältä ei löytynyt kunnollista ruokapaikkaa.
Työviikko vierähti nopeasti, mitään erityistä en ole saanut valmiiksi, kun olen nypertänyt vähän sitä ja vähän tätä. Tämä taitaa olla ainoa viikonloppu marraskuussa, kun pääsen mökille. Vesi on korkealla ja aika kylmää, kiljahtamatta ei enää pääse kastautumaan.